Joulun alusviikot sujuivat yrityksessä vuoden loppuun valmistautuessa, mutta myös jonkin verran jouluun valmistuen. Ohjelmaan kuului työnteon lisäksi jouluateria ja työntekijöiden muistaminen pienillä joululahjoilla.
Kokoonpanolinjan henkilöiden kanssa pohdittiin, minkälaisia asioita opiskelijat voisivat oppia työpaikalla ja mitä olisi hyvä osata ennen työssäoppimisjaksojen alkua. Joitakin selviä työkohteita ja mahdollisia näytön paikkoja myös harkittiin. Varsinaista työpaikkaohjaajien koulutusta ei tämän kummemmin päästy toteuttamaan. Vuoden vaihteen jälkeen olen siirtymässä sähkökokoonpano-osastolle. Viimeisinä työpäivinä pääsinkin alustamaan jatkoa ja sain sovittu kahden henkilön kanssa tpo-kouluksen aloittamisesta.
Raportinnin ja hankkimieni jatkokäytössä ilmeni ongelmia. Suuren kansainvälisen yrityksen on tietenkin suojattava tietonsa ja minunkin osalleni lankeaa tiukka salassapitovelvollisuus useimmista asioista. Lähes kaikkiin tiedusteluihini asioiden, kuvien tms. julkaisussa olen saanut kieltävän vastauksen. Myös pääsyni sähkömiesten koulutustilaisuuteen evättiin salassapitoon vedoten. Nyt onkin mennyt huomattavan paljon aikaa ja energiaa sen pohtimiseen, mikä on sallittua raportointia. Menemme siis näissä puitteissa eteenpäin.
Hieman on siis ollut takkuista. Eniten on harmaita huiksia on aiheutunut itse projektin etenemisestä. Ohjeet tuntuvat olevan alati muuttuvia tai ainakin ne ovat erilaisia eri lähteistä saatuina. Esim. työajan määritelmä on erilainen eri lähteistä saatuna..... maksimina vaaditaan 48h/ viikko. Toisaalta taas projektiin lähtiessä sain sellaisen kuvan että normaali työaika riittää. Jo alkuvaiheessa jostain kyllä väläyteltiin noita lähes 50h viikkoja hallinnollisilla mausteilla höystettyinä. Toisaalta melko painokkaasti myös kerrottiin että opettajan ei tule käyttää iltoja, viikonloppuja eikä loma-aikoja projektin tekoon.
Saman tyylistä seikkailua tuntuu olevan itse projektin sisältöjen kanssa. Työjanseurantaa on myös vaikea ymmärtää, kun Vantaalla aamusta iltaan pidetyistä kursseita kertyy vain 4,5h työtä. Itselläni on sellainen kutina että tästä projektista tulee henkilökohtaisesti taloudellisesti ja henkisesti sekä jatkomotivaation kannalta melkoisesti lunta tupaan.
Ajattelin ehdottaa että Sosiaalisen median koulutuksen lisäksi olisi hyvä pitää myös työpaikkaohjaajakouluttajakoulutusta projektiin osallistuville.... tosin kuka haluaa lähteä mukaan kun aktiivisuudesta taas kerran rankaistaan...
Että semmoiset on tunnelmat näin joululomalla...
No kyllähän projekti saadaan ihan mukavasti etenemään. Toi työaikakysymyshän on aika yksiselitteinen kun sovittu työaika on 36,75h/vko johan sisältyvät kaikki asiaan kuuluvat työt.
VastaaPoista